Ennen Vespaani en ollut koskaan ajanut moottoripyörällä. Moposkootterilla kylläkin, tosin vain kaksi viikkoa Kyproksen Ayia Napassa vuonna 1989.
Tilasin Vespani talvella ja odotin kuumeisesti kevään tuloa. Huhtikuun alussa ilmat lämpenivät. Kevätaurinko paistaa ja allani kiiltää uutuuttaan hohtava Vespa. Kaarran kaupan pihasta kohti kotiamme, matkaa pikkuteitä pitkin on alle 30 kilometriä.
Kuninkaantien mutkat Pihlajarinteestä Bembööleen ovat nautinnolliset. Pysähdyn liikennevaloihin Kuninkaantien ja Vanhan Turuntien risteykseen. Tästä sitten käännös vasemmalle kohti Jorvia, kunhan valot vain vaihtuvat. Ja vaihtuvathan ne. Sitten vaan kaasua ja kallistus vasempaaaaaan… Riks. Raks. Ja poks.
Liikaa kaasua, liikaa kallistusta ja liikaa sitä halvatun hiekkaa ajoväylällä. Vespa kyljelleen ja Luukan poika perässä, tyylikkäästi liikennevalotolppaa päin liukuen. Tässä vaiheessa ajamiani kilometrejä Vespassani oli 28.
Nostin Vespani ylös ja kuten arvata saattaa, sen toinen kylki oli pahasti naarmuilla, visiiri paskana ja tanko mutkalla. Hetken keräsin itseäni ja soitin kotiin. Hävetti.
Kun hevosen selästä tippuu, tulee kuulemma nousta heti takaisin. Saan Vespan käyntiin ja ajan visiiri lepattaen ja farkut revenneinä kotiin.
Kotona minut vastaanottaa nauruunsa tukehtumaisillaan oleva Mia. En voi itsekään kuin nauraa. Vituttaa silti.
”Tota, mulle kävi pieni äksidentti kotimatkalla. Se kaksi tuntia sitten hakemani Vespa on nyt rutussa. Mitäs tehdään?” sönkötän puhelimitse pyöräkauppiaalleni. ”Voi helvetti, oothan sä kunnossa,” on hänen ensimmäinen reaktionsa. ”Pyöriä saa uusia. Tärkeintä on, että sulle ei käynyt mitään. Ja tietkö, ei oo motoristi, eikä mikään, joka ei oo kertaakaan pyörää kipannut.”
Voi, Olli, et tiedä, kuinka paljon tuo viimeinen lauseesi minulle merkitsi. Miten taitavasti, tietoisesti tai tiedostamatta, eheytit minut. Ei naurua, ei naljailua. Huomio, huoli ja ratkaisu.
Ensimmäinen Vespani meni lunastukseen ja parissa viikossa sain uuden pyörän alleni. Tuolla uudella onkin sitten tullut ajettua jo useampi tuhat kilometriä. En usko, että tätä olisi tapahtunut ilman pyöräkauppiaan laupeita sanoja.
Miksi tämä pitkähkö avautuminen? Siksi, että muistaisimme jokainen, että virheitä sattuu. Mustelmia tulee ja farkut nirhaantuu, kun tehdään jotain uutta tai kokeillaan asioita uudella tavalla. Tärkeintä virheissä on se, miten niihin suhtaudutaan, myös se tai ennen kaikkea se, miten ympäristösi niihin suhtautuu. Sanoillamme ja suhtautumisellamme on iso merkitys, muistetaan se, kun joku ympärillämme ”pannuttaa”.